lauantai 21. kesäkuuta 2014

Uuteen nousuun, Osa 2

Ensinnäkin anteeksi blogin pitkä hiljaisuus. Ennen pääsykokeita tuntui ettei aika vaan riitä mihinkään ja kokeen jälkeen oli aika mitäänsanomaton fiilis. Koe meni omasta mielestäni ihan ok vaikka aika loppui reilusti kesken ja kamala jännitys heikensikin suoritusta. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen suoritukseeni koska ajattelin että tässä ajassa, näillä resursseilla ja kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa kamppaillessani en olisi pystynyt parempaan.

Se ei kuitenkaan tänä vuonna vielä riittänyt sisäänpääsyyn. Ohut kirje saapui postissa ja sen mukaan olisi vielä melko paljon kirittävää ennen seuraavaa koetta - jäin pääsykoekiintiöstä kymmeneellä pisteellä.. Toki kirjeen saavuttua olin ihan surun murtama ja tuntui etten koskaan olisi tarpeeksi hyvä enkä pystyisi ikinä pääsemään sisään. Oli niin tyhjä olo. Ihan kuin iso osa itsestäni olisi juuri kuollut eikä elämässäni ollut enää mitään jäljellä -lääkärin ammatti kun oli ainut asia jota elämältäni todella halusin..

Ja haluan edelleeen. Ja päätin haluta niin kauan kunnes se toteutuu. Nyt on nimittäin sellanen olo että h******i ihan sama vaikka olisin 101 kun lääkiksen ovet aukenesivat. Ihan sama vaikka joudun tekemään hanttihommia kaupan kassalla ja käymään läpi sen saman helvetin kun viime vuonna pääsykokeeseen lukiessani ja sairauden kanssa kamppaillessani. Ihan sama. Mulla ei oo mitään muuta kuin tää yksi haave. Ja mähän yritän niin kauan kunnes se totetuu, sanokaa mitä sanotte.

-Erica

perjantai 4. huhtikuuta 2014

53 päivän loppukiri


Katon tässä Greyn anatomiaa ja yritän kirjottaa uutta blogitekstiä samalla (tehokkuus kuunniaan) joten pahoittelen jo etukäteen vähän sekavaa tekstiä. Anyways, toisen verikokeen tulokset tuli ja TSH arvot oli edelleen 5 paikkeilla, T4V vähän yli 12 ja lääkärin mukaan kyseessä on lievä eli subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta. Lääkäri onneks kuitenkin suostu alottamaan koelääkityksen oireiden perusteella ja huomenna aamulla pitäs vielä mennä verikokeisiin että saavat mitattua S -TPOAb:n eli kilpirauhasen vasta-aineet jonka jälkeen saan vetästä ekan thyroxin tabun naamaan (vihdoin!). 

Opiskelurintamallakin on tapahtunu jonkin verran kehitystä. Oon alkanu käymään biologian aiheita kunnolla läpi ja tehny itelleni uuden lukusuunnitelman näitä viimesiä viikkoja varten (enää alle 53 päivää kokeeseen!). Fysiikkaa ja kemiaa pitäs edelleen vaan jaksaa laskea vaikka tuntuukin jo että perusasiat on melko hyvin hallussa. Totesin myös tehneeni viisaan päätöksen hakiessani Kuopioon esim. Turun sijasta koska sinne oli tänä vuonna ihan hulluna hakijoita.. Vaikka oli Kuopioonkin noin 200 hakijaa enemmän kun viime vuonna, mutta kaikkiin tiedekuntiin oli tainnu ainakin pientä lisäystä hakijamäärien suhteen tapahtua, poisluettuna Tampere, jonne tais olla Oulun jälkeen vähiten hakijoita. Hakijamäärät saa siis selville tiedekuntien sivuilta, en ala tähän niitä nyt linkkailemaan.
Tosiaan, piti myös ilmoittaa että bloggaukseen tulee nyt hieman taukoa koska aion keskittyä näihin viimesiin viikkoihin ihan täysillä, eli seuraava blogipäivitys tapahtuu todennäköisesti vasta 28.5.2014 paikkeilla.

Ei mulla kai sitten muuta asiaa ollu.. Mutta tosi paljon tsemppiä kaikille pääsykokeeseen! :)

Nähdään toukokuun lopulla,
Terkuin Erica
xoxoxo



perjantai 21. maaliskuuta 2014

Terttutomaatteja ja zombiekävelyä


   
Päivät on viimeaikoina kyllä menny ihan ihmeellisessä horroksessa. Tekis vaan mieli painua peiton alle ja lukemiseen ei aivot jaksais keskittyä ollenkaan, maksimissaan sen tunnin, ja senkin piristävien juomien ansiosta. Kaikki näyttää harmaalta ja mun muisti on ihan järkyttävä. Eräskin päivä raahauduin siskon kanssa kauppaan ja yritin painaa mieleeni banaanien vaakanumeron 51. Kassan edessä sisko sitten kyseli miksi banaaneissa luki "terttutomaatit".. Joo, oisin varmaan nauranu jos olisin jaksanu mutten kyenny sillä hetkellä edes siihen kun olin niin poikki. Eikä siinä, kyllähän näitä voi sattua ihan muutenkin mutta musta tuntuu että mun aivot on tällä hetkellä jossain off asennossa ja kävelen zombina eteenpäin muistamatta edes mihin olin menossa.

Niin ja ne ylioppilaskirjotukset.. Kemia meni ihan totaalisesti ohi; ykköstehtävää lukiessani (kyllä, en edes vielä laskiessani) katsoin kelloon 10 tuntuneen minuutin jälkeen ja aikaa olikin kulunut vajaa kaksi tuntia ja kello oli vaille 11. Vieläkään en tajua mihin se aika vaan katosi, muistan vaan että musta tuntu siltä kun olisin nukkunu silmät auki, mikä näin jälkikäteen ajateltuna kuulostaa järkevämmältä vaihtoehdolta. Tai siis, eihän kukaan voi vaan tuijottaa kahta tuntia parin rivin kysymystä eihän ??? Fysiikan kokeeseen vrauduinkin kokemuksesta sitten vähän 'paremmilla' eväillä nimittäin gingsengjuomalla, vahvalla teellä ja energiajuomilla ja pakko sanoa että ne kyllä piti aina sen verran 'hereillä' että ehti muutaman tehtävän laskea kunnes "tajunnan" taso taas romahti ja silmiä oli tuskastuttavan vaikea pitää auki. Mutta ohi ovat enkä jaksa miettiä niitä nyt sen enempää vaan pidän kokonaan vapaan viikonlopun ja yritän vedellä kaikenmaailman yrttejä ja rohtoja joiden on luvattu auttavan näihin vajaatoiminnan oireisiin. Että jospa sitä olis vähän paremmassa hapessa sitten ens viikolla. *fingers crossed*

P.S. Harmi ku ei oo Halloween.. nyt voisin meinaan esittää zombia tai vampyyriä ihan omalla naamalla.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Vajaata toimintaa



Viime postauksessa mainitsinkin meneväni verikokeisiin joihin syynä oli (ja on edelleen) aivan tolkuton väsymys.. Oikeestaan tunsin oloni ensimmäistä kertaa normaalia väsyneemmäksi jo lukion abikeväänä jolloin sain muitakin 'kummallisia' oireita jotka sekä terkkari että lääkäri totesivat paniikkihäiriöksi. Muistan kuinka itseäni ärsytti koska tiedän että kyse ei todellakaan ollut paniikkikohtauksista (pulssi hidas ei nopea, en ollut pelottavassa tilanteessa vaan paikassa jossa olin rentoutunut, en hyperventiloinut jne.) joten jätin asian sikseen kun en halunnut 'hullun' leimaa otsalleni.

Vuosi eteenpäin väsymys vaan paheni ja menin uudelleen lääkäriin silloisella asuinpaikkakunnallani. Verikokeista otettiin hemoglobiini, keliakia-arvot sekä kilpparin TSH arvo. Muistan että lääkäri sanoi että aamupalan sai syödä ja määräsi verikokeen oton iltapäivälle. Tulosten mukaan mitään 'vikaa' ei löytynyt. Vain keliakiakokeen arvo oli nipin napin raja-arvojen yläpuolella johon terkkari suositteli gluteenittoman ruokavalion kokeilemista. TSH arvokin oli kuulemma raja-arvojen sisällä eli 2.6 joka oli ihan normaali. Sen jälkeen aloin itsekin ajatella että päässäni on varmaan vikaa enkä jaksanut palata koko aiheeseen enää vaan annoin kaiken maailman oireiden olla ja siirryin gluteenittomaan ruokavalioon..

Aluksi tunsin gluteenittoman ruokavalion oikeasti parantavankin olotilaani ja pistin kaikki oireeni gluteeniherkkyyden piikkiin. Viime kesän jälkeen kuitenkin tulin edelleen yhä väsyneemmäksi ja väsyneemmäksi  ja ajattelin kaiken johtuvan 'kovasta' (hah) lukemisesta ja pääsykokeisiin valmistautumisesta vaikken tuntenutkaan olevani stressaantunut. Joulun jälkeen kävin terkkarissa uusimassa jäykkäkouristusrokotteen jolloin sairaanhoitaja määräsi minut lääkärille väsymykseni takia. Viime viikolla kävinkin sitten siellä verikokeissa ja eilen sain tietää tulokset.. Olin ihan varma kärsiväni anemiasta mutta ei, hemoglobiini olikin hurjan hyvä eli 147 joten väsymystä ei voinit ainakaan sen piikkiin laittaa. Mutta kas kas kun se TSH olikin selvästi raja-arvojen yläpuolella eli 5.2 (yläraja 4, oireita voi tulla jo yli 3 arvoilla).. Sain terkkarin lääkäriltä puhelinajan ja hän sanoi että arvot ovat lievän vajaatoiminnan puolella ja että otetaan uusi verikoe kuuden viikon kuluttua ja jos arvot ovat samat niin katsotaan lääkitys.

Että niin. Oikein odotan innolla seuraavaa kuutta viikkoa tässä sumuisessa olotilassa yo-kokeineen ja pääsykoelukuineen kun tuntuu etten edes jaksa silmiäni avata.. Mutta voinpa ainakin vihdoin olla varma ettei väsymys ja muut oireet ole 'korvien välissä'.

Toivottavasti teillä sujuu paremmin. Ja jos jollain on kokemusta tai parempaa tietoa vajaatoimintaan liittyen niin olis kiva saada kommenttia.



torstai 27. helmikuuta 2014

Saavutuksia, epätoivoa ja labrakokeita



Muistan kun kesällä selailin fysiikan kirjoja ekaa kertaa ja ajattelin että mitäköhän tästä projektista oikeen tulee kun kaikki teksti näytti ihan hebrealta.. Ja huh kyllä tuntuu että töitä on kesän jälkeen tehty hulluna ja monta kertaa oon meinannu heittää kirjat ikkunasta ja menettäny toivoni sisäänpääsyn ja koko tulevaisuuteni suhteen.

Mutta tänään sain vihdoin fysiikan viimesen kirjan päätökseen! Ja mulle se on jo aikamoinen saavutus se, kun miettii miten pohjamudista lähdin kesällä rämpimään. Nyt oon siis periaatteessa käyny kertaalleen läpi fysiikasta, kemiasta ja biologiasta (tosin kauan kauan sitten vuonna 2010) lukion oppimäärät. Ja periaatteessa oon tosi onnellinen, mutta toisaalta kun muistan kaikki ne asiat jotka vielä vaatii preppausta, ja kaikki ne teoriat jotka pitäis vielä kerrata (vieläpä tosi lyhyessä ajassa ennen yo-kirjotuksia) niin huoh.. Mutta ei se kai auta muuta kun tarpoa edelleen eteenpäin ja ajatella puolitäynnä olevaa lasia puolityhjän sijaan.. ;)

Huomenna aamusta tuleekin sitten vähän vaihtelua lukemiseen. Pääsenpä ihan tutustumaan paikalliseen labraan ja näkemään verikokeen ottoa omasta kätösestäni hehe. Ei se verikokeen otto nyt niin hauska tapahtuma oo (ainakaan potilaana) mutta tän lukemisen keskellä musta on hauskaa nähdä ees jotain aiheeseen liittyvää käytännössä. Ihan sitten vaikka veripurkkeja, neuloja ja ihmisiä sairaalavaatteissa. :D 

Että huomista odotellessa.. Ainiin ja hei kohta jatkuu uus lääkärisarja Off the Map (Liviltä) joka ei ainakaan vielä ole osottautunu Greyn Anatomiaa paremmaksi mutta vaikuttaa tosi hyvältä, joten jos on aikaa tai tallentava digiboxi niin kannattaa kattoa. :)



torstai 20. helmikuuta 2014

Blogin ulkoasu ja muuta mukavaa

Tuli vähän päiviteltyä blogin ilmettä ja siinähän se aamupäivä mukavasti kului fysiikan laskemisen sijaan.. Mutta joo pakko välillä vähän höllätä ja tehdä jotain muuta ettei mee ihan överiks tää lukeminen.  :) Ja päätin etten ota niistä ylioppilaskirjotuksista nyt mitään turhaa stressiä, yritän vaan parhaani ja jos menee penkin alle niin sitten menee. Eiköhän sillä kuitenkin oo suurempi paino sillä itse pääsykokeella kun näillä kirjotusten arvosanoilla.. Ja onhan aina koepistekiintiö jos ei siinä yhteispistekiintiössä pääse. ;)

Mutta joo mä meen nyt keittämään teetä ja pakotan itteni lukemaan fyssa kasista sen tokan kappaleen loppuun. Toivottavasti onnistuu vielä tän päivän puolella. :)

Ainiin! Ja vaihdoin blogin nimen nyt virallisesti Salaiset Aivot -blogiksi niin ei tuu epäselvyyttä osoitteesta. ;)


Säätöä

Mulla on joku ihmeen kevätfiilis nyt niin aattelin raikastaa tätä blogin ilmettä vähän (tai vähän enemmän heh). Että älkää ihmetelkö jos lukiessa tekstin muoto muuttuu tai taustakuva vaihtuu ihan toiseksi, minä se vaan täällä vähän säätelen. :D